Haketus ja hakkeen kuljetus sekä hakkeen myynti
Haketamme puuta, hakkuutähteitä ja risua isoille ja pienemmillekkin lämpölaitoksille sekä muihin tarpeisiin. Hakkurimme avulla pystymme hakettamaan maksimi halkaisijaltaan jopa 45 senttisiä puita. Valmis hake puhalletaan hakekärryihin, joilla kuljetamme hakkeen sen käyttöpaikalle. Hakkeen palakoko on säädettävissä asiakkaan tarpeen mukaan. Myymme myös valmista haketta esimerkiksi puutarhaan kuorikkeeksi.
Hiekoitus
Hiekoitamme kalustollamme niin julkisia kuin yksityisiä pihoja ja teitä. Reilun kokoisilla hiekoittimillamme pystymme hoitamaan yhdellä kertaa laajankin alueen liekkaudeneston. Käytämme hiekoitukseen eri karkeuksisia hiekoitussepeleitä tai hiekkoja, kohteen tarpeen mukaan.
Lumenauraus ja poisajo
Aurauskalustostamme löytyy työkalut niin pihojen, teiden kuin harvemmin auki pidettyjen metsä/mökki teidenkin kunnossapitoon. Laajat piha-alueet puhdistuvat nopeasti ja siististi tehokkailla u-auroilla. Alue/nivel aurojen, sekä lumilinkojen avulla pystymme puhdistamaan niin isommat kuin pienemmätkin tiealueet. Lisäksi käytössä raspi, jolla polanteen poisto sujuu aurauksen yhteydessä, tai erikseen tehokkaasti. Laajalla kalustollamme pystymme hoitamaan lumenaurauksen nopeasti laadusta tinkimättä. Hoidamme myös lumenpoiskuljetuksen alueilta joissa lunta ei mahdu varastoimaan kasoihin.
Katujen sekä pihojen harjaus ja pesu
Puhdistamme päällystettyjä katuja ja pihoja. Kalustoon kuuluu mm. Avoharjalaitteet, joilla tienvarsien puhdistu käy nopeasti. Keräävillä harjalaitteilla saamme kerättyä pihojen hiekat ja roskat talteen ja viemme samalla hiekan pois. Harjakoneiden kastelulaitteiden ansiosta pystymme pitämään pölyämisen kurissa työn aikana. Laitteistoon kuuluu myös käsinkäytettävä pesulaite, joka auttaa puhdistamaan myös rakennusten vierukset nopeasti ja tehokkaasti.
Tienvarsien niitto ja raivaus
Suoritamme julkisten ja yksityisteiden varsien niittoa ja raivausta. Tienvarsien niitto sekä vesakon raivaus ovat osa tieympäristön hoitoa ja turvallisuudenparantamista. Niitoilla poistetaan kasvillisuuden aiheuttamat näkemäesteet ja parannetaan näin liikenneturvallisuutta. Korkea heinä ja vesakot peittävät helposti näkyvyyden henkilöautosta. Kauemmas teistä ulottuvilla vesakonraivauksilla hävitetään pensaikko, joka monesti kasvaessaan rupeaa kallistumaan tielle. Tienvarren raivaus helpottaa myös hirvien ja pienempien eläinten havaitsemista piennaralueella. Kalustomme avulla pystymme tekemään tienvarsien niittoa ja raivausta 1,5 metristä jopa 6 metriin asti tienreunasta. Yksityisteillä tämä tarkoittaa monesti sitä, että pystymme poistamaan tienvarsien pusikon kokonaan metsänreunaan asti.
Teiden lanaus
Suoritamme isojen ja pienempien teiden lanausta ja höyläystä. Kalustomme soveltuu niin metsäautoteille kuin myös kovapintaisille sora/mursketeille. Sähköhydraulisen lanan avulla pystymme tekemään tiehen myös halutunsuuntaiset kallistukset. Piennarterän ja muiden säätöjen avulla pystymme muotoilemaan tien oikeanmuotoiseksi ja palauttamaan reunoille siirtyneen kiviaineksen takaisin ajoradalle. Käytössämme on myös nostolaitekiinnitteinen takalevy, jolla pystymme työskentelmään ahtaissakin oloissa. Suoritamme kalustollamme myös polanteidenpoistoa teiltä ja pihoilta.
Likakaivojen tyhjennykset
Umpi- ja sakokaivojen tyhjennykset kiinteistöiltä. Tyhjennysjätteet toimitamme asianmukaisesti Joutsan jätevedenpuhdistamolle.
Puiden ja risujen ajo
Muut kone- ja traktorityöt
Halot ja klapit
Polttopuita saatavilla suoraan kotiin kuljetettuna!
KYSY LISÄÄ:
Konetyö A&A Saarela Ay
Anssi 0400-541919